Esittely

 

Helsinkiläisen lauluryhmä Uuden kukan ohjelmiston runkona ovat sen perustamisesta lähtien, jo 25 vuoden ajan, olleet perinteiset työväenlaulut. Ne synnyttävät vahvoja tunteita ja nostavat taistelutahtoa, jota on tarvittu ja tarvitaan edelleen yhteiskunnallisten epäkohtien esille tuomiseksi ja korjaamiseksi. Vanhojen työväenlauluklassikkojen rinnalla Uuden kukan ohjelmistossa on myös uudempia kantaa ottavia lauluja, joista osa on tehty Uudelle kukalle esitettäväksi ja osa on ryhmän omaa tuotantoa.

Uudella kukalla on oma tärkeä roolinsa sekä työväenliikkeen kulttuuri- ja lauluperinteen säilyttämisessä ja eteenpäin siirtämisessä uusille sukupolville että uuden sisällön ja perinteen luomisessa.

Uuden kukan toimintaa voi tukea ostamalla levyn tai tilaamalla ryhmän esiintymään. Uuden kukan monipuolisesta ohjelmistosta löytyvät sopivat laulut niin kokousten tai koulutusten välipaloiksi kuin juhlien ohjelmanumeroiksi. Uutta kukkaa voi myös tilata vetämään työväenlaulujen yhteislaulutilaisuuksia tai kertomaan työväenlaululiikkeen historiasta juonnettujen laulujen avulla.

Uusi kukka on harrastelijaryhmä, jonka kokoonpanossa on tällä hetkellä kymmenkunta laulajaa ja joka harjoittelee musiikin ammattilaisen ohjauksessa. Uusi kukka esiintyy ja laulaa useimmiten neliäänisin sovituksin kitaran tai pianon säestyksellä.

Jätä kommentti